Kotimme on jo aikuiseksi varttuneiden poikieni kuvauksen mukaan museo. Mitään arvokasta meiltä ei löydy, mutta huonekalut ja monet esineet ovat peräisin jo edesmenneiltä sukupolvilta niin puolisoni lapsuudenperheestä kuin oman sukuni rakkailta ihmisiltä. Entisaikaan huonekalut ja tarve-esineet tehtiin kestämään, siksi olen katsonut turhaksi korvata niitä lastulevyllä.
Kun kalenteri kääntyi marraskuusta joulukuuhun, kiinnittyi katseeni tuon tuostakin hyllyn päällä seinää vasten nojaavaan puureliefiin. Taulu on sävyiltään tummanpuhuva ja sen pintaan on kaiverruksen seurauksena syntynyt kohokuva. Kuvassa on Jeesus-lapsi äitinsä Marian sylissä ja heitä ympäröi syvistä uurteista syntyvä sädekehä. Kuva on yksinkertaisuudessaan pelkistetty ja samalla hyvin vaikuttava. Puutaulun alareunaan on kaiverrettu vuosiluku 1943. Tuon sotajoulun alla – siellä jossain – syntyi korsun hämärässä sotilaan käsissä karu mutta herkkä taulu. Kaipasiko sen tekijä kotiaan, vaimoaan ja lapsiaan – vai äitiään, sitä emme tiedä. Syvästä kaipuusta tai ikävöivästä uskosta tuon taulun on täytynyt syntyä, sillä niin puhutteleva se on.
Tuon puukuvan osti rintamalla lottana toiminut tätini, ja hän antoi sen lahjaksi omalle äidilleen, yhdeksän lasta synnyttäneelle mummolleni. Mummo kuoli jo 1950-luvulla, ja sen jälkeen reliefi siirtyi isälleni. Lapsuuteni kodissa tuo puutaulu oli kunniapaikalla kirjahyllyn päällä niin kauan kuin muistan. Ja kun tuli aika purkaa vanhempieni kodin sisustus seuraavalle sukupolvelle, siirtyi kuva minulle. Sitten joskus, kun minua ei enää ole, toivon tuon taulun löytävän paikkansa jommankumman poikani kodista.
Takaisin taulun syntymähetkiin. Joulu 1943 oli suomalaisille jo neljäs sotajoulu, johon valmistauduttiin niukkuuden ja säännöstelyn alla. Vaikka kaikesta aineellisesta oli tuona jouluna pulaa, oli adventin ja joulun odotuksen ydin läsnä niin rintamalla kuin kotipuolessa. Jouluun hiljennyttiin sillä tavalla, kun se niissä oloissa oli mahdollista. Ja seuraavana jouluna – vaikkei siitä kukaan uskaltanut edes haaveilla – olikin jo rauha!
Seimeen syntyvä Vapahtaja, Rauhan Ruhtinas, toi aikanaan rauhan maailmaan Jumalan ja ihmisten välille. Tänä jouluna me kaipaamme rauhaa ihmisten ja kansojen välille. Rukoilemme erityisesti niiden ihmisten puolesta, jotka joutuvat viettämään jouluaan sodan keskellä. Jumalamme, anna toivon ja valon loistaa heille!
Yrjö Jylhä: Pyhä yö (vuodelta 1939)
Oli muuan Jooseppi Kirvesmies
oli siellä missä me muutkin,
jäi hältä vaimo ja kotilies,
ja vieri viikot ja kuutkin.
Hän harvoin kirjoitti Marjalleen
ja harvoin kirjeitä saikin,
mut jouluaaton kun ehtooseen
tuli säästi joukkomme harvenneen,
niin kuulla saimme me kaikin:
On poika syntynyt Joosepille
ja Marjatalle, ja Marjatalle!
Se syntyi mustimman orren alle,
on tuskin peitettä sille.
Me kaikki hengessä polvistuimme
ja lapsen vierelle kumarruimme
ja siunauksen luimme.
Ja monta paimenta parrakasta
lumessa valvoi ja vartioi,
ja vartioi sitä pientä lasta
petojen saaliiksi joutumasta –
maa, taivas kiitosta soi.
Ja Suomen korpien yllä hohti
nyt tähti suurempi muita,
ja me kaikki käännyimme sitä kohti,
ja meidät kaikki se kotiin johti,
se tähti suurempi muita.
Siunattua ja rauhallista joulua sinulle!
Ulla Ruusukallio, kirkkoherra