Keliakiaa ei voi ehkäistä, hoitona gluteeniton ruokavalio

0
399
Tänä vuonna keliakiaviikon teemana on ”Syksyn satoa gluteenittomasti”. Esimerkiksi marjat sopivat hyvin gluteenittomaan ruokavalioon, jota Mirkka Asp on noudattanut yli 35 vuotta.

Kuluvalla viikolla vietetään valtakunnallista keliakiaviikkoa. Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä valkuaisaine, gluteeni, aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehdusreaktion ja suolinukan vaurion. Suolinukkavaurion takia ravintoaineet eivät imeydy elimistöön kunnolla. Keliakian ainoa hoito on gluteeniton ruokavalio.

Keliakiaan voi sairastua missä iässä tahansa, ja alttius siihen on perinnöllistä. Keliakialiiton mukaan Suomessa keliakiaa sairastaa noin kaksi prosenttia väestöstä, joista kurulainen Mirkka Asp on yksi. Hän on ollut gluteenittomalla ruokavaliolla yli 35 vuotta.

Lapsuudesta ja nuoruudesta Asp muistaa, että esimerkiksi jauhot piti tilata erikseen kauppaan. 

– Kun kyseisillä tuotteilla ei ollut Kurussa enempää kysyntää, sai äiti sitten ostaa niitä alennuksella, kun ne olisivat muuten menneet vanhaksi.

Toisin kuin tänä päivänä, gluteenittomia tuotteita ei ollut tarjolla, vaan Aspin äiti ja mummu tekivät paljon itse.

– Tattaripuuroa syötiin lähes joka aamu, sen haju oli kuvottava ja tänä päivänä en suostu sitä syömään, naurahtaa Asp.

Kouluruokailu saa Aspilta positiivista palautetta. Hän oli tiettävästi Kurussa ensimmäinen oppilas gluteenittomalla ruokavaliolla. 

– Kouluruokailuun liittyvät asiat toimivat täydellisesti, aina oli oikeaa ja maukasta ruokaa tarjolla. 

Tänä vuonna keliakiaviikon teemana on ”Syksyn satoa gluteenittomasti”, ja viikon aikana Keliakialiitto on julkaissut erilaisia gluteenittomia reseptejä, joissa hyödynnetään satokauden antimia. Viikon tavoitteena on pienentää gluteenittoman ruokavalion kuluja ja samalla nauttia yhteisistä hetkistä sekä herkuista.

– Gluteenittomien tuotteiden tarjonta on viime vuosina lisääntynyt ihan valtavasti kaupoissa ja ravintoloiden valikoimissa on keliaakikot huomioitu erittäin hyvin, kertoo Asp. 

Hän on hyväksynyt ja tottunut erikoisruokavalionsa. 

– Uudet tuotteet ilahduttavat aina! Suosikiksi onkin noussut Tapolan valmistama gluteeniton mustamakkara, sitä saa perjantaisin uunituoreen lämpöisenä Tapolan myymälästä.

Gluteenittomiin tuotteisiin erikoistuneet leipomot saavat myös Aspilta kiitosta.