Ikäihmisten kulttuuriryhmä kaipaa lisää osallistujia – vaarana ryhmän lopetus

0
962
Soppeenmäen kulttuuriryhmä Ylöjärven Junantuomat vieraili Kurussa elokuussa. Jari Hiltunen esitteli toimintaa Lähitorilla. Nyt Kuruun perustettuun omaan kulttuuriryhmään kaivataan kipeästi osallistujia, jotta toiminta ei kuivuisi kokonaan kasaan. Hiltunen toimii ohjaajana myös Kurussa. Toimintaan on myönnetty rahoitusta Kaarlo Lehmusvuoren perintövaroista. Kuva: Sinikka Leskinen

Kurun Lähitorilla perjantaisin kokoontuva kulttuuriryhmä kaipaa lisää osallistujia. Kulttuuriryhmän ohjaaja Jari Hiltunen Mansikkamäen Draamapaja Ky:stä kertoo, että toiminnalle löytyy rahoitusta, mutta toiminta vaatisi myös kurulaisia harrastajia. Kyseessä on kulttuuriryhmä, jonka toimintaan Ylöjärven perusturvalautakunta on huhtikuussa hyväksynyt rahoitusta 3800 euroa Kaarlo Lehmusvuoren testamenttivaroista. Mansikkamäen Draamapaja on tarjonnut Kurun Lähitorille ryhmää Taiteesta Voimaa, ja suunnitelmien mukaisesti sen…

Tämä sisältö on vain tilaajille.
Kirjaudu sisään