Vakaumuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus sata vuotta

0
666

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun Suomessa tuli voimaan laki, joka takasi uskonnonvapauden kaikille. Sadan vuoden ajan Suomessa on ollut mahdollista valita oma uskontokuntansa tai toisaalta valita olla kuulumatta mihinkään.  

Jokainen kansalainen saa maassamme elää tänä päivänä omantuntonsa ja uskonsa mukaisesti. Ihminen voi vaihtaa uskontokunnasta tai kirkosta toiseen ja osallistua hengelliseen toimintaan vailla pakkoa. 

Myös lainsäädäntö tukee sananvapautta ja vapautta kokoontua. Uskonnonvapauslaki antaa vapauden etsiä juuri sellaista uskoa tai yhteisöä, joka tuntuu sopivalta ja turvalliselta.

Lain tultua voimaan vuonna 1923 monet yhteisöt rekisteröityivät omiksi uskonnollisiksi yhteisöikseen. Muutos oli merkittävä kirkossa ja koko suomalaisessa yhteiskunnassa sekä monien yksilöiden ja perheiden elämässä. Se on ollut myös tärkeä historiallinen käännekohta, joka on nyt arkista todellisuutta. Tänä päivänä Suomi on moniuskontoinen ja monikulttuurinen maa. Sata vuotta sitten saavutettu vapaus on nyt jokaisen ajattelun vapautta.

Juhlavuoden tapahtumia tekevät yhdessä Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry, Suomen Ekumeeninen Neuvosto, USKOT-foorumi ry ja eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmä. Vuoden varrella järjestettäviin tapahtumiin halutaan kutsua mukaan myös uskonnottomien eturyhmiä ja uskontokuntiin kuulumattomia.