Perjantaina 27. tammikuuta vietetään kansainvälistä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää natsien vainoissa kuolleiden muistoksi. Suomessa päivä tunnetaan vainojen uhrien muistopäivänä. Miljoonat joutuivat natsien hirmutekojen kohteeksi kansallisuuden, biologisten piirteiden ja poliittisten mielipiteiden vuoksi.
Harvat kuitenkaan tietävät, että natsien uhreihin lukeutui myös erään paikallisesti toimivan uskontokunnan jäseniä. Tuolloin nimittäin tuhannet Jehovan todistajat joutuivat kärsimään kristillisen uskonsa vuoksi.
Jehovan todistajat – tai raamatuntutkijat, kuten heitä aiemmin kutsuttiin – olivat ”ainoa ryhmä, jota vainottiin kolmannessa valtakunnassa ainoastaan uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi”, sanoo professori Robert Gerwarth. Historioitsija Christine Kingin mukaan natsihallitus leimasi Jehovan todistajat ”valtion vihollisiksi”, koska he ”kieltäytyivät julkisesti omaksumasta edes vähäisimpiä [natsismin] piirteitä, jotka eivät olleet sopusoinnussa heidän uskonkäsitystensä kanssa”.
Poliittisesti puolueettomat Jehovan todistajat eivät uskonsa vuoksi suostuneet esittämään ”Heil Hitler” -tervehdystä, osallistumaan rasistisiin tai väkivaltaisiin tekoihin eivätkä liittymään Saksan armeijaan. Kingin mukaan he myös ”toivat kirjallisuudessaan esille [natsi]hallinnon pahuuden, mukaan lukien sen, mitä tapahtui juutalaisille”.
Jehovan todistajat olivat ensimmäisiä, joita lähetettiin keskitysleireille. Leireillä heidät saattoi tunnistaa erityisestä merkistä – violetista kolmiosta. Natsi-Saksassa ja sen miehittämissä maissa asui 35 000 Jehovan todistajaa ja yli kolmannes heistä kohtasi suoraa vainoa. Useimmat joutuivat pidätetyiksi ja vankilaan. Satoja Jehovan todistajien lapsia vietiin natsien koteihin ja kasvatuslaitoksiin. Noin 4 200 Jehovan todistajaa lähetettiin keskitysleireille. Johtava asiantuntija Detlef Garbe kirjoitti: ”Oli yleisesti tiedossa, että natsihallinnon tavoitteena oli pyyhkiä raamatuntutkijat täysin pois Saksan historiasta.” Arviolta 1 600 Jehovan todistajaa kuoli, heistä 370 teloittamalla.
Natsit yrittivät murtaa Jehovan todistajien uskonnollisen vakaumuksen tarjoamalla heille vapautta vastineeksi tottelevaisuuslupauksesta. Vakiomuotoisessa Erklärungissa (julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1938) vaadittiin, että allekirjoittaja luopuisi uskostaan, ilmiantaisi muut Jehovan todistajat, alistuisi täysin natsihallinnon alaisuuteen ja puolustaisi ase kädessä isänmaata. Vankiloiden ja leirien virkailijat yrittivät usein kidutuksen, nälän ja väsymyksen avulla saada Jehovan todistajia allekirjoittamaan lupauksen. Garben mukaan ”erittäin harvat” Jehovan todistajat kielsivät uskonsa.
Kenraali Charles de Gaullen veljentytär ja Ranskan vastarintaliikkeen jäsen, Geneviève de Gaulle, sanoi naispuolisista Jehovan todistajista, jotka olivat vankeina Ravensbrückin keskitysleirissä: ”Ihailin heissä suuresti sitä, että he olisivat voineet koska tahansa päästä pois, jos he olisivat vain allekirjoittaneet paperin, jossa he lupaavat luopua uskostaan. Nämä naiset, jotka näyttivät niin heikoilta ja loppuun ajetuilta, olivat loppujen lopuksi vahvempia kuin SS, jolla oli voimaa ja kaikki keinot käytettävissään. – – [Jehovan todistajilla] oli lujuutensa, eikä kukaan kyennyt nujertamaan heidän tahdonvoimaansa.”
Jehovan todistajien kestävyys natsien pakottamisyritysten edessä on jyrkkä vastakohta sille, miten yhteiskunnassa yleisesti mukauduttiin natsien tavoitteisiin ennen holokaustia ja sen aikana. Se, miten tavalliset ihmiset vastustivat rasismia, väkivaltaa ja äärimmäistä kansallismielisyyttä rauhanomaisin keinoin on harkinnan arvoista tänä kansainvälisenä holokaustissa menehtyneiden muistopäivänä.
Heikki Haarala